Kimmon elastiset 7/2018

Työnantajien suhtautuminen hankkeeseemme on tuottanut suurta kunnioitusta heitä kohtaan. Tästä iso kiitos. Ei ajatella lyhytnäköisesti, vaan asiakkaan jatkopolkua silmällä pitäen. Hyvä työnantaja näkee asiakkaassa tulevaisuutta ja potentiaalia myös palkkatuetun jakson jälkeen.
Tästä syystä otamme yhteyttä eri alojen parhaisiin paikallisiin toimijoihin. Yrityksiin, jotka ovat nousussa ja joilla on vakaa tulevaisuus ja kilpailukykyä. Yrittäjä, jonka puhelin soi hankkeen merkeissä, voi näin olla yhteydenotostamme ylpeä. Hän on valikoitunut alan toimijoiden joukosta yhdeksi parhaista.
Näin ollaan tilanteessa, jossa kaikki osapuolet voittavat.
Yhteistyömme paikallisten yrittäjien kanssa on ollut alusta pitäen myötätuulessa. Meidät on otettu vastaan mahdollistajina. Asiakkaillemme olemme olleet palkinto pitkästä odotuksesta. Pelkästään oma aktiivisuus ei sittenkään riittänyt kilpailussa lähiseutujen harvalukuisista työpaikoista.
Tässä olemme tulleet nyt avuksi niin työnhakijalle, kuin myös työnantajalle. Olemme saaneet kysynnän ja tarjonnan kohtaamaan hedelmällisellä tavalla. Mukaan mahtuu vielä tulevaisuudessakin lisää näitä arvokkaita kohtaamisia.
Yhdessä sinua varten, kesälläkin.
Yksilövalmentajasi,
Kimmo

Leave a Reply